2. Sinun ei tarvitse jakaa jouluherkkuja kenenkään muun kanssa!

3. Sinun ei myöskään tarvitse stressata jos sen kolmen päivän joulumättäämisen jälkeen turvottaa pikkusen.

4.  Voit hyvällä omallatunnolla syödä pitkin päivää kinkkua ja suklaata ja pipareita yms. ilman pelkoa, että oksennat lakanoihin, kun poikaystävä vaatii joulun kunniaksi poskeenottoa.

5. Sinun ei tarvitse ikävystyä neljän seinän sisällä koko joulua tuijotellen poikaystäväsi ja sukulaistesi naamoja, vaan voit soittaa lempparitytöillesi ja lähteä baariin!

6. Säästät rahaa joululahjahankinnoissa. Kavereille kelpaa joululahjaksi kotiviini, vanhemmille kelpaa joululahjaksi itsetehty joululimppu ja pikkusisarukset saa tänä jouluna liian pieneksi käyneitä vaatteita...

7. Tapsadarra eli tapaninpäivä krapulassa. Sinkkuna saat viettää elämäsi parhaan krapulapäivän; jatka joulumättäämistä vielä tapsadarrassa, katso sinkkutyttöjen tv-ohjelmia ja -sarjoja (esim. Sinkkuelämää ja Bridget Jones), nuku, soittele tyttöystävillesi mitä helvettiä eilen tapahtui -puheluita, haise, ja syö vähän lisää.

+ Ja koska säästit miljoonia joululahjahankinnoissa, voit hyvällä omallatunnolla juoda muutaman oluen enemmän joulupäivänä baarissa! 

Maailman parasta joulua kaikille sinkkutytöille ja ihan semikivaa joulua ei-niin-sinkkutytöille!

Lähdin eilen yhdelle ystäväni kanssa. Mun yksi siideri muuttui noin tuhanneksi tequilashotiksi ja järjettömään humalaan. Monen näköisten sattumusten kautta päädyin erään miehen seuraan, sanotaan häntä vaikka Albertiksi. Ja taas monennäköisten erinäisten sattumusten kautta päädyttiin Albertin kanssa jatkoille mun kämpille. Tässä kohtaa on pieni muistikatkos mitä on tapahtunut, mutta heräsin aamulla sohvalta kaikki vaatteet päällä, siis ihan kaikki, nahkatakki, kaulahuivi, farkut, tennarit jne. Joten seksin mahdollisuus on poissuljettu.

Viime aamuöisten tyttöjen kanssa käytyjen whatsapp-keskusteluiden perusteella olemme Albertin kanssa keskustelleet kommunismista, Natosta, kannibalismista ja Cheekin stadikan keikasta. En edes halua kuvitella, kuinka hurmaava olen taas ollut laskuhumalassa selittäen kommunistisen naton vastustavan Cheekin kannibalismia ja toiseksi, mikä hemmetin känni-idea on informoida mun tyttöjä, että moi, mä toin miehen baarista kotiin ja me puhutaan asioista X ja Y... Onko maailmassa yhtään ihmistä, joka osaisi käyttäytyä soveliaasti rynnäkkötequilakännin jälkeisessä laskuhumalassa?!!?! Onneksi tequila on sellaista myrkkyä, joka laittaa mut sammumaan kuin saunalyhty, joten luultavasti itsensä nolaaminen on jäänyt minimiin.

Erittäin kiusallisen aamun aikana tapahtui jotain sellaista, mitä en käsitä. Jossain sivulauseessa mainitsin Albertille mun palavan rakkauteni Prinssi Harrya kohtaan ja kerroin aikomukseni mennä Harryn kanssa naimisiin, johon Albert totesi "Naimisiin Prinssi Harryn vai Roskisprinssin kanssa?" Mitä. Helvettiä. Sä. Just. Sanoit. "Juujuu, etkös sä oo ollut kovinkin rakastunut Roskisprinssiin?"

Tarinan opetus: Älkää huoliko samasta kapakasta miestä kotiin, mistä ootte bongannut elämänne rakkauden. Ne on luultavasti parhaita kavereita/veljeksiä/vihamiehiä ja tietävät toistensa naisasiat. Ikäänkuin mun pisteet Roskisprinssin silmissä nyt nousisi taivaisiin, kun oon melkein-pannut sen parasta kaveria/veljeä/vihamiestä.

Ja uskokaa tai älkää, tämä tarina jatkuu vielä.

Ton Roskisprinssikommentin jälkeen totesin, että isovanhemmat tulee puolen tunnin päästä kylään, että voisiko Albert lähteä kotiin heti (toimii aina!). Albert lähti kotiin ja lähdin itse hakemaan darramättöä iskän jääkaapilta. Arvaatteko loput? Jep, Albert ilmeisesti asuu mun isän seinänaapurissa.

Mun karma on pilalla.

Tapanko itseni heti vai nytten?

Ja voitteko ymmärtää mua, kun sanon, että ei oo mitään vaikeampaa, kuin mennä naisena ostamaan autoon jotain osaa X? Miksi me naiset ei laiteta miehiä ostamaan meikkejä?

Eli siis, mun piti koko viime talvi ostaa se pirun lämmitysjohto (lohkolämmittimen johto? Mikä se on?), kun oli lievästi sanottuna kankeaa lähteä töihin lähemmäs kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Noh, en saanut viime talvena aikaiseksi ostaa sitä, niin nyt viimeaikaisten eilähdekäyntiin-lähteekösittenkin-taisteluiden johdosta päätin tänään lähteä ostamaan sitä johtoasiaa.

Mä luulin tietäväni mitä mä haen. Ei se ollutkaan niin yksinkertaista ja päätin sitten reippaana tyttönä kysyä myyjältä apua. Valitsin sitten uhrikseni sellasen lähemmäs eläkeikää olevan reppanamiehen ja esitin sille asiani erittäin selkeästi tyyliin: "moi...mä tarviin sellasen johdon mikä tulee autoon ja siihen tolppaan joka on mun parkkiruudun päässä ja sen johdon pitää olla vihreä ja pitkä" Se mies katto mua kun halpaa makkaraa ja totesi, että hakee toisen työntekijän avukseen. Mun meni pasmat tässä vaiheessa ihan sekaisin ja unohdin täysin mitä olin ostamassa, kun mua neuvomaan saapui maailman komein mies (ja te lukijat tiedätte, kuinka oon heikkona komeisiin miehiin. Varsinkin niihin vaaleisiin, sinisilmäsiin ja harteikkaisiin, mitä tää työntekijä edusti). Yritin sönköttää jotain johdosta ja lämmityksestä ja se maailman komein mies tarjos mulle auton sisätilalämmitintä. 

Lähdin kaupasta ostamatta mitään ja päätin, etten astu siihen puljuun enää ikinä. Taidan tämänkin talven raivota ja huutaa ja kiukutella, kun auto ei lähde käyntiin.

Miksi asiakaspalvelutyössä on hyvännäköisiä miehiä?

Eilen oli ihan järkyttävä päivä. Oon elänyt jossain horroksessa, itkenyt ja itkenyt ja itkenyt ja itkenyt. Tänään aamu näytti paremmalta, mutta iltaa kohden huonontunut.

Mä vaadin mun ystäviltä varmaan liikoja. Mä odotan niiden olevan yli-ihmisiä, samanlaisia ylisuorittajia, kuin minä. Mä vaadin täydellistä lojaaliutta ja rehellisyyttä ja arvostusta. Mä haluan, että mulle ollaan yhtä rehellisiä ja lojaaleja, kun mä oon mun parhaille ystäville ja mä myös haluan, että kumpikin siinä suhteessa pitää toista samanarvoisena, ei huonompana eikä parempana.

Mulle yksi punainen vaate kaverisuhteissa on entiset poikaystävät. Mä en halua olla mun ystävien entisten heilojen kanssa missään tekemisissä, enkä mä myöskään halua, että mun ystävät on mun entisten kanssa hyvää pataa. Toiset voi kuvitella, että mä oon joku pirttihirmubitch, joka pakottaa ystävänsä valitsemaan puolensa erotessaan poikaystävästään, mutta ei se oo niin. Tietenkin, jos mulla ja mun entisellä on yhteisiä kavereita, ne pysyy yhteisinä, mutta ne ystävät, ketkä ei ole millään tavalla tekemisissä mun entisten kanssa, ei myöskään tule olemaan. Mä perustelen tätä sillä, että asioilla on aina kaksi puolta, enkä mä halua, että kukaan mun ystävistä joutuu välikädeksi mun ja tässä tapauksessa, AJ:n väleihin. Toinen hyvä argumentti on mun mielestä se, että niinku olen täällä blogissani varmasti monesti todennut, AJ on päässyt mun lähelle, lähemmäs, kun kukaan koskaan tulee pääsemäänkään, enkä mä halua, että ne jutut, millanen ihminen oon sisimmältäni, leviää mun läheisten tietoisuuteen. Mulle on se ja sama, vaikka AJ kertoisi mun päihdehistoriasta tai perhetaustoista joista erittäin harva mun ystävistä tietää oikeasti yhtään mitään ympäri kaupunkia, kunhan AJ ei kerro niitä juttuja suoraan mun läheisille ystäville, jolloin mun ystävät joutuisi punnitsemaan ketä uskoa. Niin kuin sanoin, asioilla on aina kaksi puolta.

Jep, tiedän, mä oon tosi mustavalkonen tän asian suhteen, mutta mulle ihmissuhteet on mustavalkosia. Joko mä oon koko sydämestäni siinä suhteessa mukana tai en ollenkaan. Enkä mä pysty olemaan koko sydämelläni jonkun ihmisen paras ystävä, jos tiedän, että se tietää mun suurimmista salaisuuksista tai pimeimmistä peloista, joita en tule ikinä vapaaehtoisesti kertomaan hänelle.

Äsken tämä sotku sai uusia puolia. Meillä on sellanen pieni kaveriporukka, johon kuuluu minun lisäkseni tämä minun parhaista parhain ystävä sekä toinen hyvä ystävä. Meidän piti viettää tyttöjen iltaa itsenäisyyspäivän kunniaksi ja sitä iltaa on suunniteltu kesästä asti. Nyt mun ja mun parhaan ystävän tulehtuneiden välien takia (anteeksipyyntöä odotellessa!!!!!) tämä kolmas henkilö meidän porukasta ilmoitti mulle, että en ole tervetullut. Okei. Kiva. Thanks mate. Toisaalta mä ymmärrän tätä mun ystävää hyvin, kun pyysi etten tulisi mukaan, mutta en mä ole tappelemaan menossa. Mä tarviin vaan sen yhden anteeksipyynnön ja pientä osoitusta siitä, että kaduttaa, niin asia on sillä selvä. Onko yksi helvetin anteeksipyyntö liikaa pyydetty? Näköjään on.

Ja nyt kun luen tämän postauksen vielä kerran läpi, tajuan, että tämä riita kuulostaa ihan yläasteikäisten tyttöjen draamalta. Tytöt ei taida ikinä aikuistua näissä asioissa, samanlaisia poikaystäväriitoja, oli ne sitten 13 tai 23...

Viime viikonloppu meni ihan sumussa, kun kuulin, että Jare seurustelee. Pikku järkytyksen takia join pienet rynnäkkökännit ja loppuillasta rähisin koko maailmalle. Onneksi tytöt oli tuoneet mut lauantaiaamuyöllä kotiin ja laittaneet nukkumaan. Siinä aggressiohumalassa olisi voinut sattua vaikka mitä. Mutta paljon onnea vaan Jarelle ja toivottavasti se tyttö on maailman ihanin. Tuosta lauseesta ei ollut luettavissa sarkasmia, eihän?

Ja sitten tähän viikonloppuun. Tämäkin on mennyt ihan täydessä sumussa.

Perjantaina elin ihan järjettömissä valveunissa ja näin maailman kamalimpia asioita, joiden kuvittelin olevan totta. Just niitä asioita, joista tekisi ihan mitä vaan, että ne ei koskaan tulisi tapahtumaan. Ja se nyt vaan on joku laki, että asiat, joita pelkää jumalattomasti, tulee jossain vaiheessa tapahtumaan. Niin tälläkin kertaa.

Oon ihan jumissa just nyt. En pysty kirjoittamaan näistä asioista vielä, joka on teidän onnenne. Haluun nyt hetken hakata päätä seinään, purra huulta ja näyttää ihmisille, että kuka täällä määrää ja ketä. I'm glad we share a sense of humor and the understanding that I'm the bitch of house. 

Koitan palata kertomaan tapahtuneesta, kun oon selvittänyt pääni. Nyt nukun sata vuotta ja toivon, että kun herään, tajuan, että tää on ollut vaan pahaa unta. :)

PS. Mietin ihan sika kauan, että julkasenko tän, koska tää on maailman ärsyttävintä, että ei kerrota vaikka olisi kerrottavaa. Mutta, mä palaan asiaan, kun on sen aika. Nyt oon vaan sen verran kiukkunen ja pettynyt ja petetty, että mun täytyy yksin kiukutella ja hakata päätä seinään ja potkia ovenkarmeja, etten saa aikaseksi mitään kolmatta maailmansotaa :-D

Reilu kaksi vuotta sitä kesti ja sitten se loppui.

Mä oon antanut itselleni anteeksi sen miten ja miksi se loppui. Tietenkin mä kadun asioita ja toivon, että olisin ollut hieman kypsempi ja kohdannut asiat silmästä silmään, mutta vaihtoehtoja on huonotkin, eikö?

Kuitenkin tänään mä aloin miettimään itselleni anteeksi antamista uudelleen, kun tapasin AJ:n äidin pitkästä aikaa. Mä koitin hymyillä reippaasti ja olla näyttämättä, kuinka kova ikävä mulla on sitä ja AJ:n pikkuveljeä puhumattakaan siitä, kuinka helvetin kova ikävä mulla on AJ:n syliin, mutta musta tuntui, että AJ:n äiti näki mun läpi.

Mä en halua, että kukaan näkee mun sisälle tai osaa lukea mun ajatuksia. AJ on ainoa ihminen, joka siihen on pystynyt, mutta ei enää ikinä kukaan toinen. Mä en tahdo olla heikko muiden silmissä. Mä tahdon olla yli-ihminen, joka ei ikävöi ketään tai mitään. Mä haluun, että ihmiset näkee mihin mä oon päässyt elämässäni ja kuinka paljon elämäntahtoa mulla on jokasesta vastoinkäymisestä huolimatta. Mä tahdon eroon mun heikkouksista ja korostaa vahvuuksiani. Mä tahdon lopullisesti eroon tästä järkyttävästä ikävästä ja itseinhosta.

Pikkuvinkki lukijoille: Kohdelkaa muita niinku tahtositte, että teitä kohdellaan. Se kuulostaa kovin kornilta, mutta se on totta. Mä tiedän mistä puhun ja tekin tiedätte sillä sekunnilla, kun kuulette, että teidän maailman rakkain entinen poikaystävä makaa sairaalassa yliannostuksen takia. Selvennykseksi, siitä on jo pitkä aika eikä käynyt mitään suuria vahinkoja, jos tippaletkun aiheuttamaa arpea AJ:n kädessä ei lasketa.

Nyt vähän itkettää, mutta huomenna on parempi päivä. Nyt meen suihkuun ja toivon, että tää kamala ikävä ja surkea olo valuis lattiakaivoon.

Sheivasin sääreni, kampasin tukkani ja laitoin maailman korkeimmat korkokengät ja maailman lyhyimmän mekon päälleni. Jos tänään(kään) en saa raahattua ketään miespuoleista kämpilleni, niin joko 1. tapan itteni tai 2. muutun lesboksi ja sen jälkeen tapan itseni, koska tissit on ällöttäviä. 

Lopuksi pikku terkut pomolle: Älä mun aamuisesta darrasta huolehdi. Tuun töihin, vaikka olisi maailmanlopun krapula. Mutta jos saan vietyä täydellisen miehen kotiini ja se haluaa aamupalaa...

Terveisin tiistaiaamun krapulainen kassaneiti, joka on erittäin turhautunut miehettömyyteensä ja rahattomuuteensa ja tappaa itsensä pian, ellei pian ilmesty jotain jännittävää, esimerkiksi Prinssi Harry jätä sitä kotk maailman kauneinta naistaan ja tule kosimaan mua okei, Roskisprinssin kosintakin olis ihan kiva.

Fuck my life.

Terveisin erittäin pahasta maanantaimasennuksesta ja seksin puutteesta kärsivä elämää omistamaton ja sen hankkimisessa epäonnistunut typerä tyttö, jonka pitää avata huomenna kauppa kahdeksaksi vaikka olisi minkälainen krapula aamulla. Fuck my live.

Se ei ollutkaan painajaisunta. Herra X:llä on tyttöystävä. Mä oon nyt ollutta ja mennyttä. Mut on unohdettu. Herra X on päättänyt unohtaa mut.

Luulin, että Lara Croftin näköiset piritytöt ei ikinä unohtuis miesten mielistä, mutta olin väärässä.

Nyt alkoon ja Jaren sohvalle kiukuttelemaan maailmalle vinkkupullo kainalossa.